Pohjoista läsnäoloa

Istun bussissa matkalla Inarista Rovaniemelle kontemploiden menneitä päiviä, jotka vietin ystäväni ja kollegani kanssa Inarissa Skabmagovat-elokuvafestivaaleilla ja Utsjoella työpajoja vetäen.  Työstämme yhdessä aihetta 'Pohjoinen läsnäolo' tarkoituksenamme kohdata Lapin eri kieli- ja kulttuurialueiden osin marginaaleissakin eläviä ihmisiä ja heidän kokemuksiaan läsnäolosta ja merkityksellisistä kohtaamisista - niin itsensä, toisten ihmisten kuin luonnon ja kulttuurinkin kanssa.  Tehtävä on haasteellinen ja dynaaminen.  Se pakottaa syventymään läsnäoloon myös oman opitun työtapansa, ajattelumaailmansa ja oletustensa kanssa.



Skabmagovat-, "Kaamoksen kuvia" -elokuvafestivaali oli voimallinen ja väkevä.  Elokuvat pohjoisten alkuperäiskansojen traditiosta, tämänhetkisestä tilanteesta ja arvomaailmasta olivat matka ihmisen perimmäisiin kysymyksiin elämästä, kuolemasta, oikeudesta omaan elämäntapaan, rakkaudesta, kunnioituksesta ja luonnollisesta riippuvaisuudesta puhtaaseen luontoon ja Madderakkaan, Maaäitiin.  Kokonaisvaltaisen kauniita ja koskettavia elokuvia katsoessani ymmärsin, etten enää olekaan 'ulkopuolinen tarkkailija', aluperäiskansoja mystifioiva turisti, vaan samanlainen ihminen kuin kaikki elokuvissa esiintyvät henkilöt, osa samaa, alunperin nomadista kansaa ja heimoa.  Me olemme kaikki loppupeleissä sukua toisillemme, ja historian perspektiivistä katsottuna olemme olleet lajina paljon kauemmin nomadeja kuin paikalleen asettuneita moderneja läsnimaalaisia suurkuluttajia.  Ymmärsin samalla, että lyhyen, modernin matkamme tuoksinassa olemme unohtaneet juuremme, sen mistä tulimme ja keitä olemme - ja se tekee meidät sairaiksi.  Olemme unohtaneet todellisen tradition läsnäolon merkityksen.  Ja ns. alkuperäiskansojen yksi tehtävä on olla muistuttamassa meitä moderneja suurkuluttajia siitä.

Elokuvat kertoivat visuaalisella kielellään, miten ihmiselämän merkitykselliset läsnäolon hetket ovat sidoksissa arjen pieniin, huolella toimitettuihin tekoihin.  Niillä teoilla ei ole mitään tekemistä suorittamisen kanssa.  Ne ovat tekoja, joiden kautta heijastetaan syvempää, moniulotteisempaa universaalia todellisuutta, maailmaa, jossa elävät tulet, tarinat, myytit ja henkinen perintö.  On merkitystä sillä mitä syöt, miten ja millä asenteella valmistat ruoan ja korjaat pöydän.  On merkitystä sillä, mitä pistät päällesi, miten pukeudut ja mistä materiaalista tai miten se on valmistettu,  On merkitystä sillä, mistä ruoka ja vaatteet ovat peräisin.  Arjen teoilla on valtava merkitys elämän ylläpitämisessä, joen vapaassa virrassa ja tuulen suunnassa.  Me olemme vastuussa maailmastamme.

Kun ihminen toimii arjessaan yhdessä toisten kanssa hän vahvistaa olemassaolevaa yhteisöä, luo sille lisää elämän edellytyksiä.  Millaisia yhteisöjä me haluamme ylläpitää?  Kun yhteisöllä on selkeä yhteinen arvomaailma, joka pyrkii palvelemaan elämää, se edesauttaa väistämättä hyvien asioiden laajenemista.  Toimimmeko me, länsimaisen modernin elämän edustajat näin?  Emme toimi.  Samaisilla elokuvafestivaaleilla näin ja kuulin metsäkoneiden kourimat avohakkuut, kaivosteollisuuden rouhimat jättiläisaukot maahan, sodan jättämät fyysiset ja psyykkiset arvet ja paljon muuta, minkä vallan hyvin tiedämme ja tunnistamme.  Olemme vain ummistaneet korvamme, silmämme ja muutkin aukot siltä, mikä meitä riivaa.  Ahneuden pirulta.

Mikä on oikeasti tärkeää?  Mitä ja kuinka paljon me oikeastaan tarvitsemme?

Vakuutuin siitä, ette emme paljoa.  Ja me tiedämme ja tunnistamme sen, hiljaisena äänenä sisällämme, silloin kun maltamme pysähtyä kuulemaan, kuuntelemaan.  Tai kun joku tohtii näyttää sen meille.

Niinkuin vanha harvahampainen herra Utsjoelta totesi, "se on niin kaunis tuo Teno kesäiltana, kun on tyyni.  Siihen ei kyllästy ikinä."  Tai saamelaisnainen elokuvassa: "Minun paikkani on siinä, mistä tunturi alkaa."

Bussi heiluu edelleen, koneen akku alkaa tyhjetä.  Jatkan myöhemmin.  Tähän aiheeseen ei saa koskaan kyllästyä.







Rauhaa reissullenne, t. nomadi Koskela




Kommentit

Suositut tekstit