sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Läsnäolevia kohtaamisia tiedossa - eli uusi vuosi ja uudet kujeet 2015

Vasta alkanut vuosi on itsensä kohtaamisen - itsensä tunnistamisen - ja sitä kautta toisten kohtaamisen vuosi.  Mikäs sen itsestäänselvempää: vasta itsensä löytämisen ja tunnistamisen kautta voi kohdata toiset.  Tietenkin se on helpommin sanottu kuin tehty....vai oliko se kuitenkin niin, että ääneen sanottu on jo vähän niinkuin puoliksi tehty....?  Väitöskirja läsnäolosta on joka tapauksessa vielä kovasti kesken, ja sen tekijäkin kokee itsensä aika ajoin kovin vajavaiseksi, keskeneräiseksi ja epästabiiliksi, mikä ei kuitenkaan haittaa.  On helpottavaa hyväksyä itsensä sellaisena kuin juuri nyt sattuu olemaan, huokoisena ja hämmentyneenä.  Kovin pienenä muuttuvassa maailmassa.

Itsensä tunnistaminen on mielenkiintoinen prosessi.  Itse kun ei ole ihan stabiili käsite, ei edes läsnäoleskelijalle.... eikä varsinkaan hänelle.  Ajattelen, että itsensä tunnistaminen ja löytäminen on tekemisissä sen kanssa, että hyväksyy vallitsevat olosuhteet - ennen kuin voi tarpeen tullen alkaa tehdä niille jotain.  Ensin täytyy hyväksyä se, että sattuu olemaan juuri siinä hetkessä ja tilanteessa niine tunteineen ja asenteineen.  Muuten niille ei voi tehdä mitään.  Ei asioille joiden kanssa askartelee - eikä itselleen.  Kun tiedostaa ja hyväksyy tilanteensa, avautuu tilaa ja avaruutta.  Syntyy energiaa.  Myötätuntoa ja vuorovaikutusta.  Uudet ajatukset ja ideat pääsevät laskeutumaan kuin meteoriitin tuoma avaruuspöly maan pinnalle - tai isot, kauan odotetut odotetut lumihiutaleet jouluaattona.  Paikalle leijailee ehkä yllätyslahja - tai joku kopauttaa lempeästi halolla päähän.  Alkaa tapahtua.  Joskus - usein - jotakin, mitä et voi hallita, mutta minkä kuitenkin jollakin tavalla tunnistat: tämä on minua, tälle minä kuulun.  Tämä on minun juttuni.

Viime yönä katselin palkittua Louie Psihoyosin dokumenttielokuvaa "The Cove - meren salaisuus", joka kertoo mm. siitä, millaisessa maailman menossa satumme olemaan olemassa juuri nyt: luontoa ja sen monimuotoisuutta hyväksikäyttävässä, hallitsevassa ja tuhoavassa elämäntavassa, jossa vain harvat rohkeat sielut uskaltavat asettua vastahankaan meille syötettyä matrixia vastaan.  Samalla se kuitenkin viestitti myös arvokkaita asioita siitä, että elämme elävällä planeetalla, jolla on olemassa olentoja (delfiineitä, joista elokuva myös kertoo), jotka kenties ovat  omaa lajiamme älykkäämpiä, innovatiivisempia ja tiedostavampia.  Elokuvassa haastateltu tutkija John Potter (!Huom. sukunimi!) toteaa:"Käytämme miljardeja avaruussignaaleihin, vaikka Maassa on laji, joka voi olla meitäkin älykkäämpi.  Delfiinit osaavat käsitellä eri tilanteita, toimia ihmisten kanssa ja käyttää mielikuvitustaan luovasti.  On hämmästyttävää, että ainoa niille kunnolla "opetettu" kieli on viittomakieli, jossa käytetään käsiä ja signaaleja. Ihmiset viestivät käsillä delfiineille.  Mutta juttu menee asian vierestä, koska delfiineillä ei ole käsiä.  Prosessi on siis yksisuuntainen; ihmiset haluavat "opettaa" ja "hallita" niitä.  Mutta......... ehkäpä delfiinit voisivatkin opettaa meitä?"

Tämä pätkä aiheutti viimeöisen ahaa-elämyksen läsnäoleskelijan aivoituksissa.  Samasta on kyse myös länsimaisen tieteen siinä läpikotaisessa yksiulottuvuudessa, jossa alleviivataan, korostetaan ja opetetaan prosessien hallintaa, johtamista, ohjaamista ja kontrollointia.  Samalla tavoin suhtaudumme usein myös yksilöinä omiin tekemisiimme, kanssaihmisiimme, ympäristöömme - ja ennen kaikkea itseemme.  Niin, itseemme.  Kaikki on varsin yksisuuntaista - ja yksiulotteista - toimintaa "hallitsijan" eduksi - pyrkien hallitsemaan ja ohjaamaan tapahtumista haluttuun suuntaan.  Minä tarvitsen.  Minä haluan.  Onko sinulla tarjota minulle jotain?  Tämä juttu ei nyt anna minulle mitään.  Vuorovaikutusta ja kommunikointiakin opetellaan, jotta osattaisiin "hallita" tilanteita ja tunteita paremmin - omaksi (tai firman) eduksi.



Mutta mutta.  Jos ja kun haluaa olla oikeasti innovatiivinen, luova ja läsnä, yksiulotteisuus ei toimikaan enää.





Läsnäolo on aina vuorovaikutuksellista, vähintään kahdensuuntaista tapahtumista, kokemista ja elämistä ajassa, joka menettää merkityksensä, joka häviää, koska se läsnäolon eli sulautumisen hetkellä lakkaa olemasta.

Tätä on elävän maailmankaikkeuden magia - dialogia, jakautumista ja yhdistymistä, yhteistä koko ajan tapahtuvaa muutosta.  Kohtaavan, hyväksyvän läsnäolon hetkellä muutumme yhdeksi, tulemme samaksi.  Pääsemme Kotiin, tietoisuuteen.  Ja alamme löytää reissultamme niin paljon enemmän....niin ympäröivästä maailmasta kuin itsestämme, kaikesta meihin vaikuttavista ja meitä yhdistävistä, arkisista ja juhlavista, suurista ja pienistä, pyhistä ja vielä keskeneräisistä, yksinkertaisista asioista.  Ja ymmärrämme, ettei mitään itseä ehkä koskaan ollutkaan.  On vain heittäytyminen, antautuminen ja jättäytyminen tulla kohdatuksi, löydetyksi.  Aina uudestaan ja uudestaan. 

Eipä siis muuta kuin kohti kohtaamisia, oi 2015!
virpi