Olen viime
aikoina taas ihaillut puita, niiden asennetta olemassaoloon. Ne vain seisovat paikoillaan, huojuvat
hiljakseen….
Yhtenä iltana
työstä kämpille kävellessäni katselin korkeita kuusia ja koin tajuavani sen,
mitä puut ovat, tai oikeammin, mikä on niiden asenne. Se on: ottaa vastaan valoa ja avaruuden hiukkasia,
energiaa, ja antaa sitä eteenpäin, levittää – oksina, lehtinä, hedelminä,
juuristoina. Ottaa vastaan valoa ja
levittää parasta itsestään. Samalla
ymmärsin, että tuossa asenteessa on paljon opeteltavaa meille ihmisille. Että minunkin tulisi opetella enemmän puun
asennetta. Että voisin elää puun
asenteessa, olla kuin puu, joustava ja tyyni, vastaanottava ja antava.
Myöhemmin jatkoin
pohdiskelua, ja ymmärsin, että puut ovat olleet läsnä elämässäni ihan pienestä
tytöstä lähtien – aina ensimmäisestä muistosta lähtien. Syntymäkotini pihalla, sen keskellä, oli
suuri mänty, jonka isäni kaatoi, koska pelkäsi, että se kovilla ukkosilla
kaatuu talon päälle. Itkin sitä mäntyä
monta päivää. Olin 15-vuotias. Kirjoitin sille oodin, jonka lopussa vannoin
joskus meneväni nukkumaan siihen metsästysseuran hirsimökkiin Siuruajoen varteen,
jonne mänty vietiin.
Vajaa
kolmikymppisenä löysin puut olentoina uudelleen, kun sain niiltä – varsinkin korkeilta,
pitkäoksaisilta kuusilta – osakseni pyyteetöntä rakkautta ja välittämistä
aikoina, jolloin kärsin ahdistus- ja paniikkikohtauksista. Puut auttoivat minua itkemään, kun istuin
niiden alla pyytämässä apua käsittämättömiin tuskatiloihin. En edes ymmärtänyt pyytäväni apua, en vain
enää tiennyt mitä muuta tehdä, olin niin sekaisin. Niinpä pakenin metsään ja löysin turvan(i)
uudelleen.
Näiden kokemusten
jälkeen ei ole ollenkaan vaikeaa ymmärtää Kiven Seitsemää veljestä. Eikä sitä, että palaan kuusten luokse aina
uudelleen. Myöhemmin olen kuullut niiden
jopa puhuvan minulle jollakin ei-kielellisellä tasolla, auttavan eteenpäin,
antavan parastaan – ja heijastavan minulle sitä, mitä kannan mukanani,
opettavan minua ymmärtämään itseäni.
Olen myös vienyt
ihmisiä puiden luokse, nähnyt, miten puut ovat vaikuttaneet heihin – ja vaikuttunut.
Voisiko läsnäolon
taito olla puiden kaltaisuutta, elämistä puun asenteessa?
- Virpi