Muistiinmerkintöjä Karanteenien Ajalta VI (14.4.2020)

Pääsiäinen on nyt lusittu ja takatalvi saapunut tänne Etelä-Suomeen, jossa vielä muutama viikko sitten kevät oli juuri sen muutaman viikon etuajassa. Eipä ole enää. Ihmettelen tässä, miten nopeasti ihminen sopeutuu poikkeusoloihin ja vaihtuviin sääolosuhteisiin. Tätä on nyt jatkunut reilun kuukauden verran – etäilyä ja sosiaalista eristäytymistä. Kirjastot ovat kiinni, mutta kaupat auki. Kauppojen tiskeille on ilmestynyt suojapleksit ja olen nähnyt lähi-supermarketissa kasvomaskeja. Uusimaa on ollut eristettynä muusta Suomesta muutaman viikon. No, rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että oma elämäni ei ole muuttanut muotoaan paljoakaan, koska viime vuosina olen tehnyt suurimman osan työstäni etänä ja kirjoittamalla. Toki työpajojen fasilitoimisia on peruttu, reissuissa en ole ollut – ja ystävistä ja sukulaisista nähnyt vain harvoja ja valittuja. Ikävä on kyllä, matkoja pohjoiseen, eritoten Ouluun ja Lappiin sekä maisemien vaihtumista bussin tai junan ikkunasta. Koen kuitenkin olevani varsin onnellinen ja tasapainoinen maailmantilanteesta huolimatta. Tähän vaikuttaa oma maailmankatsomukseni, toimivat ihmissuhteet ja mahdollisuus liikkua ulkona luonnossa. 

Varjot eivät ole vallanneet mieltäni, päinvastoin, koen sen olevan aika kirkas ja yhteydessä. Mutta en ole vielä ollenkaan varma, että mihin. Jotakin erityistä on tapahtumassa, jokin on muuttumassa, muuntumassa...



Nyt taivaalta tippuu valtavia lumihiutaleita, ”rättejä”, ulkona on harmaansininen tunnelma. Pysähtynyt olo, eräänlainen nollatila. Mietin peipposia, jotka ovat jo tulleet, miten ne sopeutuvat, sopeutuvatko. Sopeudummeko me….pysähtymiseen, jota ei voi kontrolloida. Tai voi, tietysti siinä mielessä, mitä itse sillä ajallaan tekee, mutta noin niin kuin globaalissa mielessä. Emme tiedä mitä tästä seuraa. Emmekä osaa kontrolloida tätä – kuten emme montaa muutakaan asiaa, mitä tapahtuu itsessämme, ympäristöissämme, elämässämme tai maailmassamme. Ainoa, mitä voimme tehdä, on sopeutua – ja tehdä se, minkä voi – itselleen ja lähiympäristölle. 

Voimme opetella sopeutumista omaan itseemme. Oppia ehkä tuntemaan sitä vähän enemmän, kuunnella sydämen ja ”lihan” viestejä. Tarttua kädestä sitä lähintä tässä, itseämme. Ja ehkä vähän muitakin, ainakin vertauskuvallisesti, jos emme fyysisesti voi tai uskalla. Jotakin pientä voi aina tehdä. Aina voi tuoda vähän valoa, iloa tai huumoria. Aina voi vähän lisätä sopeutumisen astetta.




Olen opiskellut perinteistä kiinalaista lääketiedettä, jossa pääopettajamme (psykiatri, lastenlääkäri ja geriatri) on puhunut jo vuosikymmeniä ihmiskunnan nykytilasta. Ja siitä, miten tehtävämme lajina on sopeutua ja joustaa, muuntua uudeksi lajiksi - itse planeetalle viljelemiemme myrkkyjen, saasteiden ja luonnon hyväksikäytön keskellä. Hänen johtamansa koulu vaikuttaa monissa maissa ja maanosissa ja toimii myös yhteistyössä useiden yliopistojen, tutkijoiden ja perinteisen lääketieteen vaikuttajien kanssa. Mm. hänen suosituksistaan pesueellemme jäivät aikoinaan sikainfluenssarokotukset antamatta. Tohtori Padilla kehottaa ihmisiä olemaan valppaina kaikenlaiselle – taloudellisille, kaupallisille, henkisille tai poliittisille - manipulaatiolle, ja opettelemaan ajattelemaan itse, ottamaan selvää, opiskelemaan – ja hiljentymään, toimimaan pienemmissä yhteisöissä, tekemään yhteistyötä, luomaan piirejä ja ryhmiä, tanssimaan, laulamaan ja nauttimaan elämästä sekä luonnosta.

Hänen vuosikymmenten kokemuksensa niin psykiatrina, lasten- ja vanhustenlääkärinä kuin perinteisen kiinalaisen lääketieteen terapeuttina ovat tuoneet hänelle kirkkaan kokonaisvaltaisen perspektiivin ihmisen elämään. Olemme vain yksi laji lukemattomien lajien joukossa, mutta meillä on mahdollisuus kehittää tietoisuuttamme – ja tehdä ”hyppäys” lajina uudelle tasolle, kenties muuttua aivan uudeksi lajiksi. Mikäli opimme omista virheistämme, joustamme ja sopeudumme siihen, mitä olemme saaneet aikaan. Tässä ja nyt. Ilman tämän hetken hyväksymistä ei synny näkyä eikä ideoita tulevaisuudesta. Yksi tärkeimpiä asioita, joita koen häneltä oppineeni, on taistelemattomuus. Hänen taolaisten oppiensa mukaan kilpailu ja taistelu, sekä niiden aiheuttama stressi, ovat suurimpia syitä kokonaisvaltaiseen huonovointisuuteemme – ja sairastamiseen. Olen vakuuttunut siitä oman kokemukseni kautta. Hänen mielestään myös virusten, eri sairauksien ja konfliktien keskellä tulisi välttää ”taistelua” niitä vastaan, sen sijaan meidän tulisi oppia ymmärtämään syy-yhteyksiä ja näkemään kokonaisuuksia, sopeutumaan, hiljentymään – ja sitten, pikkuhiljaa oivaltamaan jotakin. Havainnoimalla, kuuntelemalla, hiljentymällä ja taas havainnoimalla.

Nyt siihen on hyvä hetki. Nyt on hyvä. Oivalletaan, jotain.....<3

Kommentit

Suositut postaukset