"Luontojemme neljä vuodenaikaa" - takatalvi-leiri Hauholla ja heimon synty

Kun vuonna 2011 aloitin läsnäolon tutkimisen, jouduin väistämättä myös henkilökohtaisesti aiheen äärelle. Väitöskirja-aineiston kerääminen, ihmisten tarinat ja niiden analysointi pyöräyttivät katsomaan sisäänpäin - miten itse olen läsnä? Mitä siihen tarvitaan? Millaisia elementtejä? Eräs oivallus aiheeseen liittyi työhön. Päätin, etten enää tee työtä, jota en koe eettiseksi ja merkitykselliseksi, että johdan itse itseäni - eli pysyn freelancerina (vaikka luovien alojen työttömyyskassan viranomaisen mielestä sellaisia ei enää ole olemassakaan - ”on vain yrittäjiä tai työntekijöitä”). Tai paremminkin, annan itseni tulla johdatetuksi…- ja läsnäolon johdattamaksi.

        
        Viime toukokuussa, Ruoveden kirjastossa istuessani, päätin hakea Opetushallitukselta rahaa Legioonateatterille hankkeeseen, jonka idea perustui väitöskirjani tutkimustuloksiin - siihen, miten ihminen on eniten luova ja läsnä ollessaan yhteydessä itseen, toisiin ihmisiin ja ympäröivään luontoon. OPH:n hankerahoitus liittyi kotoutumiseen - maahanmuuttajien integroimiseen Suomeen. Rupesin miettimään tuota ”kotoutumista”. Ajattelin, miten suurin osa meistä suomalaisistakin on ”kotoutumatta”, ja miten hienoa olisi ”kotoutua” yhdessä muista kulttuureista tulleiden ihmisluontojen kanssa. Miksei se ”kotoutuminen” voisi tapahtua juuri luontoyhteyden elvyttämisen kautta? Näin syntyi kotouttamishanke ja leiriprojekti nimeltä ”Luontojemme neljä vuodenaikaa”.

        Kuukauden päästä hakemuksesta sain kuulla, että OPH mahdollistaa hankkeen - ja viime viikolla olimme ensimmäisellä yhteisellä leirillä 20 ihmisen kanssa - puolet ryhmästä oli suomalaisia ja puolet seitsemästä muusta eri kansasta ja kulttuurista. Leirin teemana oli "Juuret". Viikko leirikeskuksessa piti sisällään tutustumista sekä itseen että toisiin, paikalliseen luontoon ja taiteen sekä kontemplaation soveltaviin menetelmiin. Tutkimme omia luonnon elementtejämme ja laskimme taolaiseen filosofiaan perustuvan syntymätrigrammin. Tuntui luontevalta, että paikalla oli eniten ihmisiä, joiden syntymäpäiväksi oli osunut ”Järven tyyneys”, olimmehan hämäläisen Akkijärven rannalla. Lisäksi paikalla oli, totta kai, useita ”Taivaan luovuus” - ja ”Veden syvänne” -merkkeihin syntyneitä. Leirillä, jolla kokeillaan erilaisia luovia menetelmiä ja opetellaan ”sytyttämään omia valoja syvälle meren pohjaan”, tarvitaan juuri noita merkkejä. 

        Meditoimme, leikimme, tanssimme ja lauloimme, teimme qigongia ja tajia sekä hortoilimme luonnossa omien muistiinpanovälineiden kanssa. Asetimme luonnon elementeille kysymyksiä, joihin vastaukset löysimme itsemme sisältä, luonnollisesta läsnäolosta ja hiljaisuudesta. Saunoimme ja söimme hyvin. Rohkeimmat kävivät avannossa jopa useita kertoja päivän aikana. Teimme tulet ja rummutimme, kutsuimme esiäitejä ja -isiä ja näimme männynlatvojen yllä kaartuvan tähtitaivaan vilkuttavan meille. Nuotiosta lensi eläväisiä, rytmisiä kipinäsuihkuja, jotka reagoivat musiikkiin ja lauluun. Muinaiset henget yhdistyivät meihin. Aloimme muistaa heimolaisuuden, kodin ja yhteyden.

        On todella vaikea kuvata, mitä itsessäni tai ryhmässä tapahtui, miten Hauhon Akkijärven takatalvi kytki meidät yhteen suuren magneetin tavoin. Jokin avautui, liikahti, nousi siivilleen. Jokin syttyi ja alkoi valaista suurempaa kuvaa jostakin, mille on vaikea löytää sanoja. 

       Viime perjantaina, ikimuistoisen viikon päätteeksi itkimme, nauroimme ja halailimme - ja odotimme jo seuraavaa kesäleiriä. Leiri (jonka teemana oli muuten ”Juuret”), yhdisti meidät yhdeksi suureksi heimoksi - tai uudeksi perheeksi, kuten moni kokemuksiaan kuvasi. Biologisia juuria tärkeämpää on henkisten hengenheimolaisten löytäminen. Joskus se voi tapahtua näin, leirillä, kahdenkymmenen elämää ja luontoa kokevan ihmisen kanssa.

                                                       (kuva: Maria Salangina & Jayson Rohde)