Muistiinmerkintöjä Karanteenien Ajalta, I



Kävelin tänään kirjastoon tulostamaan, koska tarvitsin väritulosteita. Naapurikoneella joku nainen pyyhki tietokoneen näppiksiä ja pöytää desinfiointiaineella. Luulin naista henkilökunnaksi, puhuinkin hänelle, mutta hän oli asiakas – eikä vastannut.  Tulostettuani tarvittavat paperit menin yläkerran kahvilaan lounaalle. Taisin olla ainoa lounaspöydästä ruokaa ottanut syöjä, koska kaikki näytti koskemattomalta – ja iltapäivä oli jo pitkällä. Intialainen tomaattikeitto oli todella hyvää. Muistin desinfioida käteni ennen ja jälkeen syömisen. Metson kattokupoli näytti hienolta auringonpaisteessa ja kirjastossa oli väljää.

Kävelin sitten Sokoksen Postiin hakemaan sopivan kokoista kirjepakettia. Pääsin heti tiskille, hansikkaat kädessä oleva miespuolinen Postin asiakaspalvelija toivotti luontevasti mukavaa päivänjatkoa.  Sokoksen apteekissa näytti olevan jono. Ulos päästyäni päätin kävellä Laukontorin, Eteläpuiston ja Pyynikin rantojen kautta kotiin Tahmelaan. Siinä laskeutuessani torille näin kadunkulman, jota en ollut huomannut koskaan aiemmin (ja olen asunut Tampereella kohta 35 vuotta). Tajusin vihjeen. Aloin tarkkailla yksityiskohtia kävellessäni. Huomioin yksinäisen vanhan miehen, joka käveli ripeästi. Yhdestä kulmasta katsottuna näytti, kuin hän olisi ollut ainoa ihminen koko kaupungissa. 



En vaihtanut tietä järven puolelle ennen kuin siellä kävelevä, kovaäänisesti huitova mieskaksikko oli mennyt ohi. Vähän matkan päästä, rannasta, löysin kiviä vasten rikotun, tyhjän viskipullon, ehkä noiden äänekkäiden miesten jälkiä. Heitin sen roskiin.

Kevätaurinko kimalteli Pyhäjärven pinnalla ja rantojen jääkasoissa. Ne muutamat vastaantulevat ihmiset, yksinäisetkin, näyttivät puhuvan aktiivisesti puhelimiinsa. Kuulin – kuuntelin - erinäisiä pätkiä keskusteluista. Pitkänhuiskea, virtaviivaiseen lenkkeilyasuun pukeutunut mies harppoi metsäpolulla ja puhui: ”Nii..iin…..onhan tämä todella omituista. Viimeiset toistakymmentä vuotta ollaan tahkottu 60 - 70 tuntia työtä viikossa ja nyt…..” Hän kuulosti vilpittömästi hämmentyneeltä, mutta rauhalliselta. Nuori, nopeasti kävelevä nainen puhui puhelimeensa siitä, miten on joka aamu alkanut juoda vihermehuja. Nuori pari puhui vilkkaasti yhteiskunnasta keskenään puiston penkillä jalkojaan heilutellen. Penkki oli niin korkealla, etteivät kummankaan jalat yltäneet maahan. Aurinko valaisi heidän kasvonsa, he näyttivät pieniltä lapsilta, jotka juttelivat niitä näitä.

Useilla Pyynikillä lenkkeilevillä ihmisillä oli aurinkolasit, he liikkuivat aika nopeasti (ohitseni) enkä saanut selvää heidän ilmeistään. Jotakin erityistä ilmassa kuitenkin oli, olemmehan siirtyneet Karanteenien Aikaan. Monen yksittäisen ihmisen ja ihmisryhmän päivittäinen elämä on muuttunut paljon viime viikkojen ja päivien aikana – ja tulee muuttumaan ehkä vielä lisää. Tulevaisuus on auki – niin kuin se on aina ollut, nyt me vain koemme sen tässä ja nyt. Koemme konkreettisesti sen, mistä on ollut helppo filosofoida teoreettisella tasolla. Minusta tuntuu, että se on hyvä juttu.



Katselin sitten tovin rannoilla liikuskelevia sinisorsia. En ole koskaan huomannut, että koiraspuolisen sorsan pää on joko vihreä tai violetti riippuen siitä, mistä kulmasta sitä katsoo. Niillä on aivan ihmeellisen väriset päät, siis todella, katsokaapa! (Olen aina luullut, että niiden päät ovat vain erivärisiä yksilöstä riippuen).

Pyynikin kesäteatterin kohdalla siirryin istumaan kallioille ja otin kännykän esiin. En soittaakseni, vaan nauhoittaakseni näitä haja-ajatuksia. Mietiskelin virusepidemian yhteyttä ihmisen toimiin – planeetan keuhkojen (sademetsien) tuhoamiseen, kulutuskapitalismiin, kilpailuun. Ja jotenkin tämä kaikki erityinen karanteeniaika tuntuu tarpeelliselta juuri nyt. 



Tuntuu myös hyvältä ajatukselta nauhoittaa joitain ajatuksiaan ja huomioitaan – ja kirjoittaa ne sitten puhtaaksi jälkeenpäin. Jopa jakaa niistä joitain. Ja rehellisyyden nimissä – uskon, että tässä on nyt joku vielä isompi mieli kuin virusepidemia tai pandemia. Ehkä meidän on aika havahtua huomaamaan se, että mikä….tai kenen mitäkin. Ehkä meillä on nyt siihen aikaa. Ottaa selvää, tarkastella, kuulostella, havainnoida. Oppia jotakin, kun se meille tällä tavalla ojennetaan. Minä ainakin ajattelin tehdä niin.




Kommentit

Suositut postaukset